nyhtökaura-hernekeitto



Hernekeittohan kulkee perinteisesti nimellä hernekeitto, vaikka valmiissa keitossa saattaa olla usein esimerkiksi pekonia tai silavaa. Ainakin purkkikeitoissa on, ja niissä on syytä olla tarkkana, mikäli noudattaa kasvisruokavaliota.

Hernekeitossa ei mielestäni tarvitsisi olla mitään ylimääräisiä silavia tai korvikkeita (yök, sanon vaan), mutta kuitenkin nyhtökaura sopii oivallisesti keittoon. Se tuo lisäruokaisuutta ja nyhtökaurasta tutun suutuntuman. Nyhtökaura on kyllä hämmentävän lihamainen, enkä aina tiedä onko se hyvä vai huono, mutta tähän keittoon se sopii kyllä. Paketillinen nyhtökauraa on juuri riittävä määrä, mutta myös puoletkin paketista riittää.

Mitäpä jos tänä laskiaisena tai muuten vaan kirpsakkana talvipäivänä tekisit kattilallisen hernekeittoa, josta tulee 4-6 ruokaisaa annosta. Keitto valmistuu kuin itsestään, vaikka joudutkin odottamaan valmista keittoa tunnista kahteen.

Aloita hernekeiton valmistus kuivien herneiden huuhtomisella ja mahdollisten huonojen perkamisella. Anna liota ns. yön yli parissa litrassa vettä. Mietin, että mitä tämä ajassa suunnilleen tarkoittaa, jos hernekeiton haluaakin valmistaa alusta asti saman päivänä aikana. Todennäköisesti 8-12 tuntia ainakin.

Likoamisen jälkeen keitä kahdessa litrassa raikasta vettä noin tunnin verran.

Ensimmäisen tunnin jälkeen lisätään joukkoon silputtu sipuli ja kuutioitu porkkana sekä nyhtökaura, jota kannattaa myös vähän pilkkoa pienemmiksi paloiksi. Keiton annetaan porista miedolla lämmöllä vielä noin 30 minuuttia - tunti. Keittoaika vaikuttaa hernekeiton soseutumiseen. Kuvassa olevasta keitosta tuli aika sosemaista. Vettä voi tarvittaessa lisätä.

Maista ja mausta tarvittaessa suolalla. Nauti höyryävän kuumana kera sinapin. Dijon-sinappi sopii loistavasti, mutta toki myös "rahvaampikin" sinappi. 


Aineslista tähän keittoon:

500 g kuivia herneitä
2 litraa vettä keittämiseen
paketillinen nyhtökauraa (maustamaton)
1 sipuli
(1 porkkana) 
suolaa

Kommentit